Pitihän se eilen käväistä pari tuntia kävelemässä suolla. Lintuja näkyi kiintiön verran, mutta saldona jäi vaan hyvä puolukka-apaja sekä parit näköhavainnot linnuista.
Tämä on minun tarinani, niinkuin tutussa tv sarjassa sanotaan. ;-)
Kello herätti 10.päivä syyskuuta viiden aikaan. Katoin ulos ja oli pimeää. Torkutin puoli kuuteen saakka ja nousin hampaan pesulle. Nopsasti tekasin eväsleivät itse tehdyistä rieskoista ja vuokaleivästä. Samalla vedenkeitin jo oli keittänyt kuumat vedet pulloon. Makkarapaketti ja leivät juomineen reppuun ja kivärtti asekoteloon sekä haulikko pussiin. Myös panokset taikoivat itsensä mukaan. Puhtaat vasta pesty ja kuivat kengät jalkaan. Kylläpä meinas puristaa. Kohta kuulette miksi. Kamat kyytille ja suota kohti.
Suolle menevällä tiellä ei ollut auton autoa. Ajattelin, että tottapa niitä on toisella tiellä tai sitten tämä on niin heikko suo, että täällä ei ole linnun lintua normaalisti. Totetan tähän väliin, että tämä on ensimmäinen syksy tässä metsästysseurassa, joten nyt on sulautumisriitti menossa kyseisen seuran maastoihin. :) Auto siis parkkiin tien sivuun ja kamat selkään ja haulikko kouraan. Tässä vaiheessa sidoin kengät kiinni ja tuntui ne puristavan liiankin. Ajattelin, että varmaan vähän kutistunut jostakin syystä. Pistin ovet lukkoon ja rupesin konttia sulkemaan varovasti. TUUT TUUT TUUT! Kerpeleen varashälytin laukesi. PRKKLLEEE!!! No hälyttimen kuittasin ja löin kontin kiinni. Eipä tämä voisi paremmin alkaa ja linnut on tiessään kyllä viimestään nyt.
No eipä siinä. Kävelemään lähdin. Katsoin paikannussoftasta reitit ja lähdin tarpomaan vanhaa tienuraa pitkin kohti suota. Olin käppäillyt autolta jonkun sadan metrin päähän ja edelleen kengät puristivat. No on se kumma. Siinä vaiheessa rupesi takaraivossa kolkuttamaan, että onkohan nämä edes minun monot ollenkaan vaan emännän. Asia piti tarkistaa. Tarkistuksena käytin sitä, kun omissa kengissäni on yksi nauhanraksi poikki oikeasta saappaasta. Se oli nimittäin ehyt näissä kengissä! Kerpele emännän kengät. Pari numeroa liian pienet. No eipä ihmekkään, jos painaa ja puristaa joka paikasta. Ajattelin siinä vaiheessa, että kotia en lähe vaan tarvon menemään. Jospas niihin tottuisi , kun aavan nevan reunassa kuulostelisi teeriä.
Kävelin siis menemään ja kartasta vähän katselin paikkoja. Nevan reunamille päästyäni teeren soidin rupesi kuulumaan komeasti ja keli oli utuinen. Toki ajattelin että tämä on nevan reunaa sillä siellä kasvoi aika tiheässä käkkärä mäntyä.
Sitten se tuli. Oikealta puolen nousi mehto lentoon! PUM tähtäys PUM. Toinen kuti oli kyllä turha sillä mehto oli jo kaukana. Kerpele. Ei loppunut maitopotin syönti. Vieläkään. Pistin paikan ylös ja jatkoin teerisoidinta kohti.
Soitimelle päästyäni neva ei vaan avautunut yhtään vaan kasvoi vaan käkkärä mäntyä. Pari kertaa pysähdyin ja pillitin teeriä. Pari niistä vastasi ja yritin hiipiä lähemmäs. Noin 80 metriin pääsin ja samassa pari teeriä nousi ja lähti. Ei näkynyt ollenkaan mättäitten takaa niitä.
